BEIJING DESIGN WEEK- POP UP työpaja

Helsinki on vuonna 2021 Beijing Design Week -festivaalin Guest City, eli vieraileva kaupunki. Tästä johtuen osa kaupungin kouluista suunnitteli Design weekille- pop up työpajoja, joissa muotoillaan saman aikaisesti Pekingiläisen koulun kanssa. Meidän koulu oli yksi näistä kouluista ja työpajan sisältö ja vetovastuu oli meidän tehtävämme. Lähdimme tietenkin suunnittelemaan työpajaa koulumme oman muotoiluprosessin, eli Armun A:n ympärille, joka käännettiin samalla englanniksi.


Suunnittelu aloitettiin jo keväällä, mutta itse työpaja tapahtui 28.9, Helsinki education Hubissa, vanhan kauppakorkeakoulun tiloissa. Mukaan työpajaan lähti 9 innokasta seiskaluokkalaista. Työparikoulunamme oli Qianmen international school Pekingistä.

Työpajan teemana oli muotoilla uusia urheilulajeja. Tehtävään tartuttiin innokkaasti niin Pekingissä kuin täällä meillä. Aikaa muotoilulle oli 2h.



Oppilaat jaettiin ryhmiin ja ensimmäisessä vaiheessa pohdittiin minkälaisia urheilulajeja syntyy jos yhdistetään kaksi jo olemassa olevaa lajia tai mitä jos jollekin urheiluvälineelle keksitään uusi käyttötapa. Ideoita syntyi paljon, kuten esimerkiksi tennistä luistimilla tai nyrkkeilyä vedessä.


Yhteys Kiinaan tapahtui isolta näytöltä teams-puhelun kautta ja oppilaat vilkuttelivat paljon toisilleen.



Suunnittelu vaiheessa ideoista valikoitui yksi toimivin uusi urheilulaji ja sitä lähdettiin suunnittelemaan tarkemmin. Oppilaiden tuli keksiä lajille säännöt, asut, välineet ja pelikenttä tai paikka. Lajille keksittiin myös nimi. 



Suunnitelmat esiteltiin yhteisesti ja Pekingiläiset olivat kehittäneet mm. kilpahevosmiekkailun ja amerikkalaistajalkapalloa rullaluistimilla. Arabian oppilaat kehittivät Sukellus shakin, Lautapainin veden päällä ja  cheerleadingin akrobatian ilmassa. Loistavia ideoita kaikki! 



Työpaja onnistui hienosti, kaikilla oli kivaa ja oppilaista oli hauska nähdä miten erilaiselta Kiinalainen koulunkäynti näytti.


Armu toimi myös loistavasti englannin kielellä, josta Anni ja Juuso ope olivat iloisia!


Mahtava muotoilujengi eli Artem, Aran, Iina, Minja, Ilmari, Justus, Jalo, Alvar ja Veera, 7C ja 7B luokilta!












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Varjovaalit

8.- luokkalaisten TET-kokemuksia

Riemukasta alkanutta lukuvuotta 23-24!